Yleissivistävä uskonto

Hallitus otti taannoin aikalisän uuden opetussuunnitelman valmistelussa ja kuten monet muutkin projektit, sen toteuttaminen on nyt siirtymässä kauas seuraavalle hallituskaudelle. Toisaalta ikävässä ratkaisuissa on myös hyviä puolia, nyt puolueet ja kansanedustajaehdokkaat voivat tehdä vaaliohjelmiinsa selviä koulutuspoliittisia linjauksia esim. pakollisen toisen kotimaisen kielen opiskelun osalta.

Monien projektien käynnissä olleiden projektien torppaamisessa, kuten opetussuunnitelman uudistamisessakin, takana on keskustan käymä puolustustaisto niin hallituksen sisällä kuin vaalitaistossakin kokoomusta vastaan. Julkisessa keskustelussa uuden opetussuunnitelman torppaamisen yhdeksi syyksi on nostettu sen tarkoituksen karsia nykymuotoisen uskonnon opetuksen asemaa esim. tuomalla etiikka erillisenä aineena opetussuunnitelmaan. Perimmäiset syyt projektin torppaamiselle tuskin ovat näin yksinkertaiset ja niitä löytyy varmasti useampiakin.

Ottamatta sen enempää kantaa ehdotuksiin uudesta opetussuunnitelmasta, ei voi olla pohtimatta uskonnon opetuksen asemaa nykyisessä opetussuunnitelmassa. Asia näin lukion viimeistä pakollista uskonnon kurssia käyvälle abiturientille on erityisen ajankohtainen. Kurssin aiheena on juuri etiikka, mikä haluttiin erillisenä aineena opetussuunnitelmaan tuoda.

Opetushallitus on määrittänyt perus- ja lukio-opetuksen pääprioriteetiksi mahdollisimman laajan yleissivistyksen. Opetushallituksen mielestä uskonto kuuluu monien muiden aineiden ohella tämän käsitteen alle, kuitenkin silmiinpistävän oleellisella tavalla. Tässä muutamia faktoja uskonnon opetuksesta Suomen peruskouluissa ja lukioissa:

-Uskonto on matematiikan ja äidinkielen ohella ainoa lukuaine mitä opiskellaan läpi peruskoulun aina ensimmäiseltä yhdeksännelle luokalle (tosin ympäristötieto pohjustaa luonnontieteellisiä aineita)

-Vuosiviikkotunneissa mitaten uskontoa opetetaan peruskoulun aikana enemmän kuin historiaa ja yhteiskuntaoppia yhteensä

-Uskontoa opetetaan peruskoulun aikana enemmän kuin yhtäkään luonnontieteellistä ainetta (biologia, maantieto, kemia, fysiikka)

-Vain äidinkieltä ja matematiikkaa opetetaan enemmän kuin uskontoa peruskouluissa

(Lähde: http://www.oph.fi/download/46678_pops_liite4.pdf )

-Lukioissa uskontoa (3 kurssia) opiskellaan pakollisena reaaliaineista toiseksi eniten historian jälkeen (4 kurssia)

-Lukioissa uskontoa opiskellaan pakollisena enemmän kuin esimerkiksi biologiaa, maantietoa, yhteiskuntaoppia (jokaisesta aineesta kaksi kurssia), fysiikkaa, kemiaa, filosofiaa ja psykologiaa (jokaisesta aineesta yksi kurssi)

Mikä on uskonnon yleissivistyksellinen erityisarvo esim. luonnontieteellisiin ja yhteiskunnallisiin aineisiin verrattuna? Vaikka on totta että monet uskonnonopetukseen liitetyt osa-alueet historiasta, etiikasta ja muista kulttuureista ovat ehdoton osa kattavaa yleissivistystä, ei niillä pystytä millään tavoin perustelemaan nykymuotoista uskonnon opetusta nykyisessä laajuudessaan. Kuitenkin suurin osa opetuksesta on edelleen opetettavan uskonnon mukaisen maailmankuvan opetusta.

Omat kokemukseni ala-asteen uskonnon opetuksesta ovat Raamatun tekstien lukemista ja opettelua, virsien veisaamista ja rukoilua (täysin opetussuunnitelman mukaisesti) sen sijaan, että olisimme pohtineet etiikan syviä kysymyksiä. Enkä sinänsä väitäkkään, että tälläiset kysymykset sopivat alakoululaisille. On vain kyseenalaista, kuuluuko tälläinen tietyn maailmankatsomuksen opettaminen yleissivistävään koulutukseen ja kuuluuko se maailmankatsomuksellisien yhteisöjen kuten kirkon ja perheiden sijasta valtion rahoittamalle julkiselle opetukselle? Itse muistan ulkoa edelleen toisella luokalla meille opetetun virren ”Jumalan kämmenellä” ja siihen liittyvän leikin vaikka en ole sen jälkeen sitä pahemmin kerrannut. Lasten aivopesu on tässä suhteessa liian radikaali ilmaus, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna tälläisen opetuksen soveliaisuus on hyvinkin kyseenalaista.

Elämänkatsomustieto on lakisääteisestikkin aina vaihtoehtona uskonnon opetukselle. Sillä onkin uskonnon opetukseen nähden valtavasti laajempi yleissivistyksellinen arvo, se antaa opiskelijalle aineksia oman maailmankatsomuksen tarkasteluun ja opettaa rakentamaan omia ajatusmalleja toisten omaksumisen sijaan. Tulevaisuudessa uskontojen opetus onkin muutettava oikeasti yleissivistäväksi ja kaikille yhteiseksi elämänkatsomustiedoksi. Opetuksen eettiset, elämänkatsomukselliset ja kultuurituntemukselliset osa-alueet olisi sisällytettävä elämänkatsomustiedon ja kirkko- ja kulttuurihistorialliset osa-alueet historian opetukseen. Sen lisäksi, että yhteinen elämäkatsomustieto ei ole lapsia ja oppilaita syrjivä järjestelmä, se on myös taloudellisesti kannattava. Monissa kouluissa joudutaan lakisääteisesti järjestämään esim. kolme tai jopa neljä rinnakkaista uskonnon tai elämänkatsomustiedon ryhmää.

Eikö Suomessa sitten saisi opettaa omien arvojen, perinteiden ja kulttuurin mukaista elämänkatsomusta? Tottakai, tämän oikeuden takaa mm. uskonnonvapaus. Kuitenkaan ei ole oikein kun kirkko ja perheet ulkoistavat omien arvojensa ja maailmankatsomuksensa opetusta valtiolle yleissivistyksen nimissä. Vaikka kristinusko ja länsimainen arvomaailma, kulttuuri ja historia ovat vahvasti sidoksissa, ei niitä tule pitää synonyymeinä.